Työt ovat haitanneet hyvää harrastusta ja rakennus ei ole kovinkaan edistynyt syyskuun aikana. Ulos on laitettu routaeristeitä ja viikonloppuna saatiin laatoitettua teknisen kopin lattia. Pesuhuoneen seinä nousi sen verran, että ensi viikolla siihen voidaan asentaa hanakulmat muun putkityön yhteydessä. Sähkön syöttökaapeli odottaa myös paikoillaan tulevia kytkentöjä.
Kävijälaskuri
7.10.08
11.9.08
Etenemistä lyhyin askelin
Koulutyön alkaminen laittoi jarrut rakennuksen etenemiselle. Pikku hiljaa kuitenkin tapahtuu: Viimeksi saatiin vuorilaudat paikoilleen niin ettei syksyn sateet pääse rakenteisiin.
27.8.08
Tulet takkaan
Ilmastointiputket saatiin asennettua ja takka tuli valmiiksi. Siispä takkatuli valmiiksi ja muurari sitä kohentelemaan. Lähipäivinä takassa saa polttaa muutaman kalikan päivässä ja nostaa määrää vähitellen. Onneksi vielä ei ole tarvetta isompaan lämmitykseen
26.8.08
Uunia pystyyn
Hormin pinta slammattiin valkeaksi jo ennen uunin pystyttämistä, jotta valmista uunia ei tarvitse sotkea sitten laastilla. Hannu sai ensimmäisenä päivänä uunin jo yli puolivälin. Ilmanvaihtoputkien laittokin edistyy ja enää puuttuu vain muutamia putkia. Hommat jatkuu huomenna...
22.8.08
Ovet lukkoon ja piippu katolle
Pääovi saatiin asennettua paikoilleen ja sen myötä koko rakennus lukkojen taakse. Ilmanvaihtoputkien asennus alkoi maanantaina aika takellellen, kun asentajalla ei ollut tarvittavia osia - saatika edes itse kojetta mukanaan toisenakaan päivänä. Asentaja sai vielä sormeensa pahan haavan ja jäi sairaslomalle. Perjantaina tuli uudet miehet tilalle - ilman tarvittavia osia, jotka sitten haettiin erikseen Savonlinnasta. No, asennus etenee ja ilmanvaihtokonekin saatiin seinälle.
Perjantaina tuli muurarikin ja pystytti hormin, josta puuttuu enää katolle tulevat pellitykset. Ensi viikolla päästäänkin jo uunin kokoamiseen.
15.8.08
Eristyshommia ja maalausta
Höyrynsulkumuovien asentaminen yläpohjaan tiiviisti kattotuoleja ja välipohjakoolauksia kiertäen on ollut aika työläs homma. Eristäminen alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että seuraavaksi on asennettava ilmastointiputkia. Teknisen tilan seinät tuli maalattua ja työhuone sai oven ja seiniin lakkaa. Tavaraa on sikin sokin ja työmaa vaikuttaakin aika kaoottiselta.
5.8.08
Ovia paikoilleen
Parvekkeiden ovet saatiin paikoilleen, kun Antti käväisi sopivasti auttamassa. Painavien ovien nostaminen ylös vaati kolmen miehen voimat. Ensi alkuun ylös asennettiin alakerran terassille tuleva ovi, kunnes huomattiin että oven ikkunoiden määrissä olikin eroja. Onneksi toinen ovi sopi samaan, jo paikoilleen asennettuun karmiin.
Teknisen kopin väliseinään vaihdettiin tuulensuojalevyn paikalle laudoitus ja päälle Gyproc-levy. Tähän on hyvä kiinnittää jakotukit ja muut tarvittavat vimpaimet. Ilmastointikone on tilattu ja asennus alkanee ensi viikolla.
31.7.08
Väliseiniä syntyy
Ensimmäinen kantava väliseinä on saatu paikoilleen, samoin yksi kevyt väliseinä. Ne rajaavat mukavasti työhuoneen erilleen muusta "sotkusta" ja saimme ajatuksen, että se tehtäisiin melko lailla valmiiksi saman tien - lattian pinnoitus tosin jää vielä odottelemaan betonin kuivumista.
26.7.08
Eristeitä paikoilleen
Porukalla laitettiin parvekkeiden rungot paikoilleen. Seinien ja yläpohjan eristäminen etenee pikkuhiljaa. Kosteuseristeetkin tulee siinä samalla laitettua. Välipohja on saanut osan pahvistaan ja pohjalaudoituksesta.
12.7.08
Blogiarkisto
- lokakuuta (6)
- kesäkuuta (1)
- toukokuuta (1)
- helmikuuta (2)
- joulukuuta (3)
- marraskuuta (5)
- elokuuta (1)
- heinäkuuta (3)
- kesäkuuta (2)
- helmikuuta (3)
- tammikuuta (1)
- joulukuuta (1)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (1)
- kesäkuuta (3)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (3)
- tammikuuta (1)
- joulukuuta (3)
- marraskuuta (1)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (5)
- heinäkuuta (3)
- kesäkuuta (8)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (10)



