Kävijälaskuri

30.4.08

Anturat valettu

Viime yö jäi meiltä rakentajilta lyhyeksi; Aamulla piti olla jo klo 7 viimeistelemässä laudoituksia ja raudoituksia, jotka nipin napin saatiin kuntoon ennen klo 13 saapuneita betoniautoja. Pumppuauto mätti kuraa ränneihin Ullan ja Leenan tampatessa massan tiiviiksi. Juha ja Mikko hoitivat tasoituksen. Koko hommaan kului aikaa vain reilu tunti. Betonia jäi juuri se puolisen kuutiota, joka oli varalta otettu ylimääräistä. Siispä äkkiä tekemään harkoista muotteja kuistin pilareiden alle tuleville anturoille. Tässä vaiheessa Elinakin ehti jo avuksi ja kaikki massa saatiin käytettyä hyödyksi. Olipa huisketta tänä vappuaattona!

29.4.08

Paniikkia perustuksissa


Huh, huh! Huomenna tulee anturabetonit ja raudoitukset ovat vielä kesken ja pilareiden muotit pääosin tekemättä. Kymmeneltä tuli jo pimeä. Seinien kohdan anturalaudoitukset tulivat kuitenkin valmiiksi.

28.4.08

Anturamuottien muovausta


Sepelikerros vaati vielä tasoittelua, jotta sen päälle saatiin tehtyä anturoiden valua varten muotit. Muottien teossa hyödynnettiin seinäelementtien ja kattotuolien tilapäiseen tukemiseen varattuja lankkuja ja lautoja, joille ei vielä muutamaan viikkoon ole käyttöä. Ylimmän laudan reuna laitettiin oikeaan korkoonsa vuokraamosta haetun laservaakituslaitteen avulla. Muottien askartelu vei yllättävän paljon aikaa ja betonikuorman tuloa siirrettiinkin alkuperäisestä päivällä eteenpäin.

23.4.08

Rautakauppatarvikkeet saapuvat

Aamuseitsemältä 21.4. kun tie oli vielä yöpakkasen jäljiltä kovassa jäässä, saapui tontille teräkset ja osa harkoista, laastista ja styrokseista. Seuraavana aamuna saapui toinen kuorma. Pakkasen ansiosta kelirikko ei päässyt sotkemaan näitäkään kuljetuksia.

Salaojat ja pääviemärit paikoilleen


Talon ensimmäinen korjaustoimenpidekin tehtiin: Harmaavesille asennettu 70 mm viemäri piti lvi-suunnittelijan vaatimuksesta asentaa 110-milliseksi, joka on kuulema nykystandardi. Samalla laitettiin viemäreille tarkistuskaivot. Kaivannon reunoja kiertämään asennettiin salaojaputket, jotka ympäröitiin sepelillä ja taitettiin vielä suodatinkangas päälle, jotta hienommat maa-ainekset eivät pääse putkeen.

16.4.08

Pohja kaivettu

Maanantain 14.4. työpäivä alkoi jo kuudelta. Ensimmäinen sepelikuorma tuli tuntia ennen aikojaan - jo seitsemältä. Konevuokraamosta lainattu 200 kg tärylevy ei toiminut toivotulla tavalla ja tilalle tuodusta kevyemmästä koneestaa katkesi käynnistysnaru, eikä sen korjaaminen omilla työkaluilla onnistunut. Kun suodatinkangaskin loppui kesken ja sitä piti lähteä hakemaan lisää 30 km päästä kaupungista, oli tunnelma sadesäässä siis välillä apea. Pohjasepeli saatiin kuitenkin levitettyä ja rakennusalue tiivistettyä. Tästä on hyvä jatkaa viemärien asennusta ja aloittaa anturoiden laudoittaminen betonivalua varten.

Vesiputki on löytänyt paikkansa

Saunamökille oli aikanaan rakennettu vesikaivo, mutta parin vuoden takaisena kuivana kesänä vesi oli vähällä loppua. Taloon päätettiin rakentaa varalta oma kaivonsa, joka tehtäisiin ehkä syksyllä. Sitä varten vedettiin jo putki valmiiksi talon perustusten alle pakkasilta piiloon. Saunan kaivolta oli jo aikanaan vedetty talon suuntaan vesiputki , joka otettaisiin käyttöön ensi vaiheessa. Myöhemmin talon kaivosta voidaan syöttää vettä myös saunan suuntaan - tuplavarmistus siis!

13.4.08

Rakennukselle tilaa

Talven mittaan tontilta oli kaadettu pienempiä puita alta pois. 11.4. alkoi kaivuutyöt tontilla. Tapani raivasi pintamaat pois ja Jussi ajoi kivet ja kannot jorpakkoon. Valvoja Esa kävi tarkistamassa korot ja seuraavana päivänä saatiin anturoiden pohjat vaateriin. Routaa metsässä oli vain hieman, tiepohjan kohdalla parikymmentä senttiä. Onneksi kylätien pohja oli vielä jäässä ja kantoi kivikuormat ongelmitta.

Seinät pystyyn

Elementit saapuivat tontille 10.4. Hieman pelotti, kuinka tie kestää kuljetuksen, kun kunnollista talvea ei oikeastaan ollutkaan. Edellisten öiden kylmät säät pelastivat tilanteen ja tie oli kantava, vain pinta oli keväisen kuraista. Ystävämme Juha oli puhdistanut elementtien varastoalueen lumesta, jota oli vielä puolisen metriä. Polarin kuski uskaltautui tuomaan koko täysperävaunullisen kerralla perille mökkitietä pitkin ja kuorman purkamiseen meni nelisen tuntia. Elementit saatiin kasattua pukilleen ja peitettyä pressuilla poutasään vallitessa. Siinä ne saisivat odottaa kuukauden päivät pystyttämistään. Talolle muistettiin ottaa kotivakuutuskin jo tässä vaiheessa.

Taloa rakentamaan

Taloprojektimme valmistelu on ollut monivuotinen juttu. Vuoden 2008 alussa oltiin päästy luonnokseen ja neuvotteluihin muutaman toimittajan kanssa. Tontilla olevat muut rakennukset ovat pyöröhirsisiä. Nyt päädyimme PolarHousen "valehirsitaloon", joka näyttää (pikaisesti katsoen) pyöröhirsiseltä. Oikeasti kyse on 25 cm lämpöeristeellä varustetusta elementtitalosta, jossa on irralliset hirsinurkat. Valintaan vaikuttavia tekijöitä olivat mm. nopea pystytys, hyvä lämmöneristys ja ennen kaikkea luotettavalta ja asiantuntevalta vaikuttanut talomyyjä Jorma. Talon toimitus sovittiin huhtikuulle, jolloin mökkitien pohja olisi vielä kantava ilman kelirikkovaaraa. Pystytys on tarkoitus hoitaa kahdessa viikossa toukokuun loppupuoliskolla. Sisustustöihin meneekin sitten varmaan koko loppuvuosi. Tarkoitus olisi kuitenkin saada alakerta asuttavaan kuntoon ennen talven tuloa.