Takana on muutama niin tiukka työpäivä, ettei blogiin ole ehtinyt laittaa edes valokuvia - niitä tulee jälkikäteen. Keskiviikkona tehtiin raudoituksia, jotka jatkuivat torstaina aina perjantain aamukolmeen. Aamulla tulikin sitten Tero Viinijärveltä kahden harjoittelijan kanssa asentamaan Warmian lattialämmitysputkistoja. Ja heti kohta niiden valmistumisen jälkeen saapui betoniauto ja muurari-Mika valamaan lattiaa. Jussi ja Mikko ohjasivat putkesta 9 kuutiota betonimassaa, jonka Mika tasoitteli laseria käyttäen millintarkasti. Välillä näytti jo, ettei massa riitä alkuunkaan, mutta lopulta sitä jäi jäljelle yksi kottikärryllinen. Päivä oli onnistunut täysin nappiin ja saunan jälkeen uni maistuu.
Kävijälaskuri
27.6.08
Raudoitusta, lämpöputkien asennusta ja lattian valua
23.6.08
Styroksin levitys jatkuu
Loputkin ensimmäisen eristekerroksen styrokseista ja lattiaan tulevista sähköputkituksista on nyt asennettu. Lattian koko alasta otettiin valokuvat, jotta vesiputkien kulku tulee dokumentoitua.
19.6.08
Vesijohdot vedetty
Styroksien väliin ja muuallekin tulevat vesijohdot tuli vedettyä paikalleen - niiden kytkeminen jakotukeille ja hanoille on tosin vuorossa vasta joskun myöhemmin. Styroksien laittaminenkin on vielä kesken.
Pojat tekee pitkää päivää
Aamulla tulee putkiasentaja(t) laittamaan käyttövesijohtoja styroksien väliin. Siispä piti ahertaa se alimmainen styroksikerros paikoilleen ja sitä ennen vielä viemäreiden haaroituksia n kappaletta. Päivä vierähti aamupuolelle (klo 1:15) ennen kuin päästiin yöpuulle.
17.6.08
Putkia lisää
No, nyt on laiteltu radon- viemäri- ja sähköputkia talon alle siltä varalta että betonit valetaan kohta päälle. Vielä jatkuu hommat.
13.6.08
7.6.08
Rakennus on valmis
Eilen päättyi pystytysurakka rakennusmiesten osalta. Nyt sitten vaan ovet paikalleen ja asumaan.
Korkeimpaan päätyyn viritettiin jo räystäänaluslaudat ja ikkunoiden vuorilaudat paikoilleen, kun telineet oli käytettävissä. Yläikkunakin tuli pestyä - ei tarvitse sitten tikkailla keikkua...
5.6.08
Päällyshuovat katolla
Ylhäältä katsottuna alkaa näyttää jo melko valmiilta, Petri ja Rami naulailevat viimeisiä päällyshuovan palasia paikoilleen. Korkean ikkunan seutukin tehtiin valmiiksi vuorilautojen ja räystäänalusten osalta, kun rakennustelineet olivat vielä paikalla.
Blogiarkisto
- lokakuuta (6)
- kesäkuuta (1)
- toukokuuta (1)
- helmikuuta (2)
- joulukuuta (3)
- marraskuuta (5)
- elokuuta (1)
- heinäkuuta (3)
- kesäkuuta (2)
- helmikuuta (3)
- tammikuuta (1)
- joulukuuta (1)
- syyskuuta (7)
- elokuuta (1)
- kesäkuuta (3)
- huhtikuuta (1)
- maaliskuuta (4)
- helmikuuta (3)
- tammikuuta (1)
- joulukuuta (3)
- marraskuuta (1)
- lokakuuta (3)
- syyskuuta (1)
- elokuuta (5)
- heinäkuuta (3)
- kesäkuuta (8)
- toukokuuta (12)
- huhtikuuta (10)
